Kainuun uusi sairaala
Kainuun keskussairaala ei pimene sähkökatkojenkaan aikana
Kainuun uudessa keskussairaalassa on seitsemän kerrosta ja kymmeniä tuhansia neliöitä. Teknologian kehittymisen ansiosta sähkötekniseen toteutukseen panostettiin alusta asti, sillä jokaisessa huoneessa on lukuisia järjestelmiä, jotka vaativat sähkötekniikkaa toimiakseen. Caverion Suomi on toteuttanut ja vastannut sairaalan talotekniikka-asennuksesta. kW-setin kanssa tehdyllä yhteistyöllä saatiin varmistettua, että sairaalan toiminta on turvattu mahdollisten sähkökatkojenkin aikana katkottomalla varavirralla.
Varavirta on yksi sairaalaympäristön kriittisistä osa-alueista, koska sairaalassa on monia toimintoja ja toimenpiteitä, joiden aikana sähköt eivät saa katketa. Varavoimageneraattoreilla voidaan varmistaa sairaalan sähköjen toimivuus myös kaikissa poikkeustilanteessa. Kainuun keskussairaalaan päätettiin hankkia varavoimageneraattorien lisäksi myös huimapyörä, jotta sähkökatkon sattuessa sähköt eivät pääse katkeamaan hetkeksikään.
– Sähkökatkon tullessa huimapyörä pitää sen aikaa sähköt yllä, että varavoimageneraattori käynnistyy ja ottaa kantaakseen ja hoitaakseen tämän sähkökuorman, kertoo Caverionilla sähköpuolen projektipäällikkönä työskentelevä Jani Vänninen.
Monivaiheinen projekti sisälsi tiivistä yhteistyötä
Projekti oli monivaiheinen ja Caverion teki sen aikana jatkuvasti tiivistä yhteistyötä kW-setin kanssa. Caverionin vastuualueeseen kuului muun muassa varavoimakonttien ja keskuksen välinen syöttö ja kaapelointien veto. Ennen varsinaista konttien toimitusta kW-setin henkilökunta kävi paikan päällä tarkastamassa paikat ja sopimassa konttien sijoittelusta.
– Kun kontit saapuivat, ne laskettiin paikoilleen yhteistuumin ja yhteisvoimin. Sen jälkeen kW-setin omat asentajat tulivat paikalle kytkemään ne, Vänninen kertaa.
Projektin alkuvaiheessa oli tärkeää varmistaa, että järjestelmä toimii myös sairaalan ollessa valmis. Koska sairaala oli vielä rakennusvaiheessa, piti lisäkuormaa tilata kW-setiltä.
– Halusimme jo projektin ensimmäisessä vaiheessa simuloida, mitä tapahtuu, jos sähkökatko iskisi valmiissa sairaalassa. kW-set toimitti meille lisäkuorman, jotta saimme varmistettua, että järjestelmä toimii tositilanteessa, hän jatkaa.
“Lopussa kiitos seisoo”
Vänninen on uransa aikana tehnyt paljon yhteistyötä eri yritysten kanssa. Hän kokee, että kW-setin kanssa toimiminen on ollut helppouden ja sujuvuuden lisäksi mukavaa.
– Asiat saatiin kyllä hoidettua tosi mallikkaasti. Vanha sanonta “lopussa kiitos seisoo” pitää tämän projektin osalta täysin paikkaansa. Tämä oli kokonaisuudessaan pitkä rupeama ja hieno projekti, joka on nyt kunnialla saatettu päätökseen, Vänninen summaa.