Ristonmaan keskuskeittiö
Varavoimakone varmentaa ateriakeskuksen sähkönjakelua kriisitilanteissa
Toimitimme varavoimalaitteiston Ristonmaan keskuskeittiölle, mikä tulee varmentamaan ateriakeskuksen sähkönjakelua kriisitilanteissa. Ristonmaan keskuskeittiö valmistaa koulu- ja päiväkotiateriat alueidensa palvelukeittiöille arkipäivisin. Ristonmaan keskuskeittiössä tehdään päivittäin noin 12 000 lounasannosta kouluille ja päiväkodeille sekä tarvittaessa myös erilaisiin suurtapahtumiin ja turnauksiin. Tämän lisäksi päivällisiä ja välipaloja valmistetaan joitakin satoja annoksia.
Projekti toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän Sähkö ja Tele Oy:n kanssa. Jyväskylän Sähkö ja Tele on vuonna 1997 perustettu sähköalan yritys, joka tarjoaa monipuoliset sähkö- ja paloilmoitinasennukset Jyväskylästä koko Suomen alueelle.
Projektin kokonaisuuteen kuului 1,5MW varavoimakone, joka asennettiin sisälle merikonttiin oheislaitteineen. Varavoimakontti kokonaisuuden lisäksi toimitukseen sisältyi myös 10 000 litran polttoainesäiliö, joka sijoitettiin irrallisena kontin läheisyyteen.
Suunnittelu
Suunnittelimme varavoimakontin räätälöidysti suunnittelutoimiston ja asiakkaan vaatimuksien mukaisesti. ”3D-mallinnukset olivat todella hyvää materiaalia. Ne johdettiin suunnittelutoimistoille, joiden avulla saatiin suunniteltua kohde tontille. Kaikki osapuolet hyötyivät tarkoista suunnitelmista.” kertoo Mikko Jaatinen Jyväskylän Sähkö ja Tele Oy:stä.
Varavoimakoneen ja katkaisijakeskuksen suurien kokojen vuoksi tila oli rajallinen merikontissa, joten polttoainesäiliö sijoitettiin erilliseen tilaan merikontin yhteyteen. Polttoainejärjestelmän toiminta suunniteltiin siten, että varavoimakone pystyy käymään yhtäjaksoisesti vaaditun ajan kriisitilanteessa.
Varavoimalaitoksen melutaso tuli rajoittaa alle 75dB/7m mitattuna ympäri laitosta 0-5 metrin korkeudella. Jotta vaadittuun äänitasoon päästiin, merikonttiin asennettiin tarkkaan mitoitetut meluloukut ja äänenvaimennin.
Valmistus
Varavoimakone saapui Suomeen Cumminsin tehtaalta. Sen saavuttua varastollemme Tuusulaan sille suoritettiin varastoon saapumistarkastus. Suoritamme jokaiselle tilatulle koneelle vastaavanlaisen tarkastuksen. Vastaanottotarkastus sisältää silmämääräisen tarkastelun, että kaikki tarvittavat komponentit ovat koneessa oikein kiinnitettynä ja että kone vastaa laadittuja speksejä. Vastaanottotarkastuksen ohella lisäämme koneeseen kW-numeromme, jonka numerosarjan kautta saamme laitteen tiedot järjestelmäämme muun muassa tulevia huoltoja varten. Vastaanottotarkastuksen jälkeen dieselgeneraattori lähetettiin konttivalmistajamme huostaan. Valmistamme kontit itse Suomessa, jotta asiakkaat pääsevät räätälöidysti vaikuttamaan varavoimakontin sisältöön. Kontin sähköistykset suoritimme varastollamme ennen sen lähettämistä asiakkaan toimipisteeseen.
FAT-testi
Voimme asiakkaan halutessa suorittaa koneelle Factory Acceptance testin. Tehdaskoeajo voidaan toteuttaa joko varavoimakone valmistajan tiloissa tai vaihtoehtoisesti meidän toimintapisteessä. Ristonmaan keskuskeittiön varavoimakoneen tehdaskoeajo suoritettiin meidän varavoimatiloissa. Tehdaskoeajossa käytiin läpi, että tilattu laitekokonaisuus sisältää kaikki tarvittavat komponentit ja että kone suoriutuu asiakkaan laatimista vaatimuksista. Vaihtoehtoisesti voimme suorittaa tehdaskoeajon etäyhteyden välityksellä.
Testaamisen ohella myös tilauksen dokumentaatio käydään yhdessä asiakkaan kanssa lävitse ja varmistetaan, että kaikki tarvittavat mahdolliset dokumentit ovat asiakkaan saatavilla.
Käyttöönotto ja koulutus
Valmistuttuaan varavoimakone toimitettiin asiakkaalle HIAB-kuljetuksella. HIAB-nosturin avulla voidaan nostaa varavoimakone haluttuun paikkaan asiakkaan toimipisteessä suoraan rekan kyydistä.
Kohteessa pidettiin käyttöönotto ja koulutustilaisuus, jossa kävimme koneen toiminnalliset ominaisuudet läpi tilaajan, suunnittelijan ja loppukäyttäjän kanssa. Käyttöönottokoulutuksessa käydään koneen yleiset toimintaperiaatteet ja ohjausjärjestelmä läpi. Käyttöönottotilaisuudessa perehdytetään tilaajaa ja loppukäyttäjää koneen ohjausjärjestelmistä ja loppudokumentaation yhteydessä luovutetaan myös käyttöohjekirja ja muut dokumentit.
Asiakaspalaute
”Yhteistyö sujui hyvin. Projekti eteni sujuvasti ja kysymyksiin saatiin vastaukset halutussa ajassa. Yhteydenottoa helpotti se, että oli yksi yhteyshenkilö. Sitä tietoa on saatu, mitä on haluttu.”
”Kaikki on mennyt hyvässä aikataulussa ja on ollut ongelmaton toimitus. Meidän kokoluokassa tämä varavoima oli iso ponnistus ja kaikki on hoitunut joutuisasti eteenpäin.”
”Laite tuli ajallaan, vaikka Covid viivästytti alkuperäistä aikataulua. Kokonaistoimitus oli se, mitä luvattiin. Materiaaleissa ja laadussa ei ole säästelty, eikä tarvitse pelätä takuidenkaan puolesta. Vaikuttaa hyvin ja laadukkaasti tehdyltä kokonaisuudelta.”
”Voin suositella kW-setiä muille. Ja voin suositella sitä myös meidän asiakkaille, jotka tarvitsevat tälläisiä varavoimaratkaisuja.”
– Mikko Jaatinen, toimitusjohtaja, Jyväskylän Sähkö ja Tele Oy