Scandic Helsinki Hub

Scandic Helsinki Hubin sähköt on varmistettu modernilla varavoimakoneella

Yli 100-vuotias arvorakennus Helsingin Kampissa peruskorjattiin toimistohotelliksi, ja samalla vaihdoimme vanhentuneen varavoimakoneen uuteen.

Annankatu 18:ssa Helsingin Kampissa toimi 1920-luvulla Tilgmann Oy:n kirjapaino, ja sittemmin Vanhan Kirkkopuiston laidalla on sijainnut muun muassa Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varman pääkonttori (1980–2008) ja Euroopan kemikaalivirasto ECHAn toimisto. Vuoden 2022 keväällä Varma peruskorjasi kohteen uuden vuokralaisen käyttöön: Scandicin kokoushotelliksi. Samalla vanha varavoimakone vaihdettiin uuteen. Sähköurakoitsijana toimi Boctok Oy.

Aikaisemmin käytössä olleella varavoimakoneella oli ikää jo yli 20 vuotta, eivätkä dieselgeneraattorin tehot vastanneet modernin toimistohotellin vaatimuksia. Huoltaminenkaan ei ollut enää taloudellisesti kannattavaa, ja esimerkiksi varaosien saatavuudessa oli haasteita.

Scandic Helsinki Hubiin päätettiin hankkia nykyaikainen kW-setin toimittama varavoimakone, joka on sekä toimintavarma että tehokas. Uusi varavoimakone varmistaa aikaisempaa useampia sähköjärjestelmiä, mikä takaa sujuvan toiminnan koko 22 000 neliön hotellissa. Kokonaisuuteen kuuluu 352 hotellihuonetta, 18 kokous- ja coworking-tilaa sekä monipuolinen ravintolamaailma.

Kokonaisurakka sisälsi vaativat haalaustyöt

Kokonaisurakkaan kuuluivat kaikki uuden varavoimakoneen sujuvan käytön varmistavat palvelut. Purimme vanhan varavoimakoneen, joka kierrätettiin uusiokäyttöön toisessa kohteessa. Suunnittelimme hotellin varavoimahuoneeseen sopivan uuden varavoimakoneen ja toimitimme sen paikan päälle nopealla aikataululla suoraan omalta varastoltamme.

Toimitukseen sisältyi varavoimakoneen vaativa haalaus Helsingin ydinkeskustassa sekä kohteessa asennus-, ilmanvaihto- ja sähkötyöt, kuten maadoitukset. Liitimme varavoimakoneen olemassa olevaan poistoilmapeltiin ja asensimme ympäristöystävällisemmän uuden polttoainesäiliön. Pakoputkistoon lisättiin myös äänenvaimennus ja lämmöneristys. Lopuksi varavoimakoneelle toteutettiin käyttöönottotestit, ja tulemme huolehtimaan takuuaikana varavoimakoneen määräaikaishuolloista.

Uusi varavoimakone huolehtii nyt toimistohotellin sähkönsaannista automaattisesti yllättävien sähkökatkojen aikana. Näin puitteet kaupunkilomalaisille ja hotellin kokousvieraille pysyvät erinomaisina kaikissa tilanteissa.

Ennen & jälkeen -kuvat

Vanha ja uusi dieselgeneraattori
Vanha ja uusi polttoainesäiliö